Laivalipusta, viisumeista ja siitä, miten lemmenjokelainen suo liittyy tähän kaikkeen

Tämän kertainen teksti on hyvin käytännönläheinen ja kertoo matkan järjestämisen ongelmakohdista.

Alkuperäinen ajatukseni oli saapua Beniniin maateitse. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että menomatkalla hidas matkustaminen ei onnistuisi, mikäli mielin käyttää residenssipaikan Villa Karossa.

Ensimmäinen etsintä tuotti tulokseksi lyhimmän paluureitin, Trans-Sahara Highwayn. Kätevää, vain kolme maata ennen Eurooppaa: Benin, Niger ja Algeria. Melko sukkelaan alkoi kuitenkin tuntua, että reitti ei ehkä olisi tällä valmistautumisajalla järkevä. Mutta korvan taa Trans-Sahara!

Seuraavaksi otin mietintään Benin – Burkina Faso – Mali – Senegal – Mauritania – Länsi-Sahara – Marokko-reitin. Fanitan Lonely Planetin kirjoja ja West Africa -kirjasta olikin suuri apu. Tämäkin reitti alkoi kuitenkin näin tiukalla lähtöaikataululla arveluttamaan, sillä vastaan tuli useampikin turvallisuuden kannalta epäselvä kohta. Kaipasin ajankohtaista tietoa konfliktialueista, jota ei noin vaan nopeasti löytynytkään. Lisäksi näin monen maan viisumien selvittely veisi aikaa. Osan viisumeista voisi varmasti hankkia maiden rajoilta tai matkalle osuvista konsulaateista, mutta jäljelle jäävien maiden paperit täytyisi kuitenkin selvittää etukäteen. Paluuaikatauluni ei ollut niin päivälleen, mutta matkakassani on rajallinen.

Kyselin vinkkejä kavereilta ja Facebookin reissuryhmistä, selasin blogeja, yritin ymmärtää Lonely Planetin sekavaa keskustelupalstaa, luin ulkoministeriön matkustustiedotteita, joista ei juurikaan löytynyt tietoa näistä maista. Otin yhteyttä useampaan rahtilaivayhtiöön, tuloksetta.

Pääasiassa sain osakseni kauhistelua kertoessani suunnitelmistani. Lopulta sain yhteyden Togossa asuvaan brittipariskuntaan. Heitäkin suunnitelmani arvelutti, mutta he vinkkasivat italialaisesta rahtilaivayhtiöstä, Grimaldi Linesista.

Otin Grimaldiin yhteyttä, ja heiltä tulikin nopeasti vastaus: kyllä, he ottavat joitakin matkustajia Länsi-Afrikan reitilleen. Lippu olisi kallis, mutta kokonaiskustannuksineen meno – paluu Suomesta Beniniin tulisi olemaan vain hitusen kalliimpi kuin edestakaiset lennot.

Laiva kävisi satamassa Beninin Cotonoussa, jonka jälkeen se seilaisi Nigerian Lagosiin, josta se lähtisi Ghanan kautta takaisin kohti Eurooppaa. Vertailtuani hetken hintoja, maiden viisumikäytäntöjä sekä turvallisuustilanteita, muodostui reittisuunnitelma: hurauttaisin jollakin pelillä Grand Poposta Ghanan Temaan, josta hyppäisin laivaan.

Ensimmäisestä yhteydenotostani Grimaldiin meni noin 30 sähköpostillista, että sain lipun ostettua virkailijalta puoliväkisin. Siihen vielä noin kymmenen sähköpostia, tiu’ullinen puheluita, käynti Ghanan toimistossa ja muutamat Whatsapp-viestit päälle, niin pääsin lopulta laivaankin Temassa.

Laivalippua varten tarvittiin Ghanan viisumi. Viisumin hakemista varten taas tarvittiin tae maasta poistumisesta, eli kallis laivalippu. Kumpikin nielisi kiitettävän summan rahaa, joten suotavaa olisi, että myös molemmat hankinnat onnistuisivat. Aika myös oli käymässä vähiin, joten arvioin itse itseni maahantulokelvolliseksi Ghanaan, otin riskin ja ostin lipun.

Suomessa asuvan suomalaisen tulee hakea Ghanan viisumi lähimmästä Ghanan suurlähetystöstä, joka sijaitseekin kätevästi Kööpenhaminassa. Yritin kysellä, josko Ghanan viisumin hakeminen Beninistä olisi mahdollista. Tämä vaihtoehto alkoi lukemani perusteella kuitenkin tuntua sen verran riskaabelilta, että päätin sijoittaa jo valmiiksi kalliiseen viisumiin hieman lisää ja ehtiä hankkimaan sen Kööpenhaminasta ennen lähtöä.

Minulla oli 10 työpäivää aikaa toimittaa passi suurlähetystöön ja saada se sieltä takaisin. Expressvisahakemuksen käsittelyyn menisi viisi työpäivää, mikäli hakemus olisi moitteeton. Jälkimmäiset viisi työpäivää olisin itse eräopaskoulun leirillä Lemmenjoella, kaikkien yhteyksien ulottumattomissa, joten homman oli onnistuttava kerralla.

Hetken tutkimisen jälkeen DHL alkoi tuntua ainoalta vaihtoehdolta saada passin toimitus hoitumaan ajoissa. Tarjosin jopa kavereille edestakaisia lentolippuja Kööpenhaminaan, jos joku ehtisi passin puolestani viedä ja noutaa. Edestakainen lentolippu olisi nimittäin tullut halvemmaksi, kuin DHL:n kuriiripalvelu. Onneksi kukaan kavereistani ei päässyt lähtemään, sillä ylimääräisten lentolippujen ostaminen olisi sotinut hienoisesti reissuni ideaa vastaan.

DHL:nkään kanssa homma ei kuitenkaan sujunut aivan mutkattomasti. Ostin aluksi kuriiripalvelun Suomesta Tanskaan. Tämän jälkeen halusin ostaa Tanskan DHL:ltä passin palautuspalvelun valmiiksi niin, että voisin laittaa palautuskuoren ensimmäisen lähetykseen mukaan. Sehän ei niin vaan käynytkään. Fiksu virkailija keksi kuitenkin keinon ongelmien kiertämiseksi. Lähetin passin, ja se meni luvatussa vuorokaudessa suurlähetystöön. Mahtavaa!

Tässä vaiheessa suurlähetystöstä tuli viesti, että passin noutajalla tuli olla passin omistajan nimi tiedossa. Yritin ilmoittaa tätä Tanskan DHL:lle. Puhelimessa virkailija kertoi, että heillä ei ole mahdollisuutta minkäänlaisen viestin välittämiseen kuriirille. Vuosi 2019, Tanska, DHL. Mitäh? Kolmannella puhelulla langan päähän saamani virkailija sanoi laittavansa nimeni kuriirille tiedoksi.

Viisumi valmistui luvatussa ajassa. Passin noutopäiväksi oli sovittu tiistai, toimitus kotiin olisi seuraavana päivänä. Tulisin itse kotiin lauantaina, lentoni Pariisiin lähtisi sunnuntaina. Torstaina satuin astumaan kesken suunnistustehtävän Lemmenjoen kansallispuistossa sellaiselle mättäälle, johon ylsi mobiilidataverkko. Puhelimeeni kilahti viesti, passini ei ole saapunut. Hienoa, akkuakin oli jäljellä noin 8 prosenttia. Aloitin soittorumban Ghanan suurlähetystön ja Tanskan DHL:n välillä. Suunnistustehtävä kesken tai ei, tarvitsin passini takaisin!

Viestini ei ollut mennyt DHL:n kuriirille. Suurlähetystö ei ollut antanut passiani kuriirille, vaikka heillä oli passini mukana lähettämäni palautuskuori DHL:n rahtikirjalla ja lähetystunnuksilla ja kaikilla mahdollisella tarpeellisella. Onneksi sain lopulta Tanskan DHL:ltä puhelimen päähän maalaisjärkisen ihmisen, joka lupasi heti lähettää uuden kuriirin nimeni kanssa lähetystöön. Lähetystöstä sain kiinni virkailijan, joka hillosi passiani. Sain hänet vakuutettua siitä, että mitä tahansa seuraava paikalle tuleva DHL:n kuriiri tiesi tai ei tiennyt, on suurlähetystö saanut passini mukana DHL:n kirjekuoren, johon passi on nyt laittettava ja kuori annettava kuriirille. Vastahakoisesti mies lupasi. Lähetyksen pitäisi saapua perjantaina Turkuun!

Ajattelin vielä varmuudeksi tarkastaa, mihin pisteeseen lähetys toimitetaan, jollei kukaan ole kotona kuriirin tullessa. Tämä nimittäin tuntui todennäköiseltä skenaariolta juuri kyseisenä päivänä. Onneksi älysin tarkistaa, sillä lähetys olisi tässä tapauksessa viety DHL:n Turun toimipisteeseen, joka on viikonloppuisin suljettu. Lisäksi lähetystö oli lisännyt vaatimuksen vastaanottajan allekirjoituksesta lähetykseen. Voi hyvänen aika sentään! Onneksi sain Turun DHL:n virkailijan ymmärtämään tilanteen, ja hän lupasi, että kuori jätetään kaikkien sääntöjen vastaisesti toivomaani turvalliseen paikkaan.

Tilanne, jonka piti olla selvä, vaati loppumetreillä vähintään 6 puhelua Tanskaan ja muutaman Suomeen. Aikataulu, jonka piti olla riittävä, ei olisi mitenkään pitänyt, jollei kolme eri virkailijaa olisi tehnyt anelujeni jälkeen poikkeusta työssään. Kiitos heille, että pääsin lähtemään ajoissa!

Kun olin maksanut laivalipun, minua neuvottiin ottamaan yhteyttä Ghanan Grimaldin toimistoon hyvissä ajoin ennen laivan lähtöpäivää. Lähtöpäivästä oli vain arvio. Yhteydenoton tuli tapahtua joko lipussa olevan puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen kautta. Helppo homma, jos lipussa olisi ollut puhelinnumero tai toimiva sähköpostiosoite. Kun näitä yritin Italiasta edellisellä viikolla ennen laivan lähtöä tiedustella, alkoi uudelleen sama palveluhaluton sähköpostirumba, jonka olin käynyt lipun ostovaiheessa. Ei riittänyt varausnumero, ei matkan lähtö – ja päätepiste, ei päivänmäärä, ei asiakkaan nimi, ei mikään. Aina jokin tieto puuttui. Ketään ei tuntunut kiinnostavan, että olin maksanut yli tuhat euroa lipusta heidän laivaansa, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten tai mistä laivan löytäisin. Lopulta ollessani jo matkalla Ghanaan, tuntuivat italialaiset heräävän caps lockeihin ja huutomerkkeihin, ja sain yhteyden ghanalaiseen virkailijaan. Jos Grimaldin Italian toimisto oli täysin toivoton, hoiti Ghanan toimisto hommansa sen sijaan oikein napakasti.

Ghanan viisumi ja laivalippu eivät olleet ainoita ongelmakohtia matkajärjestelyissä. Myös rokotteiden ottamisessa oli yllättäviä haasteita. Meningokokkirokotteet olivat apteekeista loppu ja uuden reseptin hankkiminen toiselle lääkkeelle vei aikansa. Aikaa siis tuhraantui tässäkin asiassa yllättävän paljon.

Sain kaiken tarvitsemani loppujen lopuksi järjestymään, mutta mikäli joku suunnittelee samantyyppistä reissua, suosittelen reitin suunnittelemiselle ja käytännön järjestelyille aikaa ainakin kolmisen kuukautta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close