In Transit

Välimatka hetken niin lähellä olleeseen kasvaa kilometri kilometriltä, kun ajelehdin trotron kyydissä kohti Temaa. Rakastan liikettä ja etenemistä, mutta vielä haluaisin pysähtyä. Niin paljon jäi kesken, kokematta.

Halusin tai en, saavun sovitusti Grimaldin toimistolle, jossa portit ovat lauantaiaamuna lukossa ja ovet säpissä. Pienen soittokierroksen jälkeen saan kuitenkin virkailijan kiinni, ja pian Grimaldin miehet tulevatkin hakemaan minua. Saan käteeni heijastinliivit, minut istutetaan lava-autoon ja kyyditään enemmän tai vähemmän hövelien maastapoistumisrutiinien kautta valtavan Grande Lagosin lastaussillalle.

Grande Lagosilla minua on vastassa sen mahtava miehistö. Kaikki kättelevät hymyillen ja toivottavat Madamen tervetulleeksi. Jännitin ainoan naisen asemaani laivassa etukäteen, mutta miehistö tuntuu olevan kurissa ja nuhteessa, ystävällistä ja hauskaa, joten huoleni laivalla pärjäämisestä katoaa nopeasti. Tällä kertaa tosin harmittaa, etten puhu italiaa. En varsinaisesti pidä siitä, että tunnen selkeästi olevani ainoa asiakas tässä joukossa, mutta sehän tilanne on. Jos Grimaldin italian toimisto toimiikin surkeasti, tuntuu homma olevan pääasiassa hanskassa aluksella. Kapteeni, kuten koko miehistö, on hämmästyttävän nuori ja hyväntuulinen ja kaiken lisäksi mitä mainioin asiakaspalvelija. Välimme sukeutuvat nopeasti kohteliaista ystävällisiksi.

Irrottaudumme Teman satamasta vasta seuraavana päivänä. Ajatus laivasta on ollut kaukainen turvasatamani viimeiset viikot. Määränpää, jonka jälkeen ei ole ollut muuta kuin käsittämätön meri. Aava, jota en ole voinut edes kuvitella. Meri, joka myös yllättää.

Laiva on paikka, jossa seilaamme in transit. Se on välitila, joka ei kuulu oikein mihinkään. Ei kenenkään maa, joka purjehtii edes takaisin Euroopan ja Afrikan välillä. Tila, jossa kaikki tuntuvat odottavan jotakin, elämää. Olemme toisiamme lähellä ja kaikesta muusta kaukana. Miehistön jäsenet kuluttavat yhdellä komennuksella neljästä kahdeksaan kuukautta, maihinnousun ja komennuksen loppumisen täytyy tuntua ikuisuuden mittaiselta ajatukselta. Minä päätän ottaa ilon irti tulevasta kahdesta viikosta tässä kelluvassa kuningaskunnassa.

Tapaan tapaan päällystöä kolmesti päivässä hohtavan valkoisella liinalla ja kolmilla aterimilla katetussa pöydässä, johon kukaan ei istu, ja jossa kukaan ei laita haarukkaa suuhunsa ennen kapteenia. Aamupalalle osun usein sopivasti kapinahenkisen kadetin kanssa, joka diilaa puhelimeeni treenimusiikkia. Aamupalan jälkeen kipaisen ylös valtavalle kannelle liikkumaan ja nauttimaan auringosta. Aluksi lenkkeilen kantta ympäri, mittaan 350 askelta. Melko nopeasti kehän kiertäminen käy puuduttavaksi ja musiikin myötä saapastelu muuttuu aamuisiksi tanssihetkiksi. Kuuntelen nappikuulokkeilla latinopoppia ja hypeksin tunnin ympäriinsä joka aamu, jos vain aallokko sallii. Miehet katselevat minua huvittuneina, mutta aivan sama, tarvitsen liikuntaa. Tanssituokion jälkeen luen ja kirjoitan lounaaseen saakka, kuten teen myös lounaan jälkeen. Ennen illallista treenaan yleensä minikokoisella punttisalilla, jossa kaikki laitteet ovat rikki. Aallokko asettaa penkkipunnerrukselle haasteita, kun painava tanko keinahtelee sivusuunnassa. Lankuttaessa liu’un pienen patjan mukana keskilattialta seinään. Iltaisin katsomme huonoja elokuvia. Jalkapallo täyttää muutoin niin muodollisen illallispöydän, kun tv alkaa Euroopan lähestymisen myötä toimia. Toisinaan joku pistäytyy hyttini ovella morjestamassa, toisinaan vaihdan kuulumisia jonkun kanssa syvällisemminkin. Kanariansaarten kohdalla rutiinit rikkoutuvat, meillä on grillijuhlat autokannella. Nettiyhteyden ilmaantuinen on joka kerta ilon- ja keskustelunaihe.

Rutiinit ovat minulle usein vaikeita, mutta täällä transitissa ne auttavat elämää lipumaan eteen päin. Nautin ajasta ilman nettiä, nautin kiireettömästä kirjoittamisesta. Nautin tästä kummallisesta ei mistään maasta, välitilasta.

Autokansi, aurinkokansi, lenkkipolku, tanssisali.

Matkalukemisena laivalla on mukanani mm. Hannele Mikaela Taivassalon In transit (suom. Raija Rintamäki, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2016).

In transit on kertomus liikkeestä, kaukana olemisesta, siirtymisestä, odotuksesta. In transit kertoo siitä, millaista on tuntea olevansa vieras ja siitä, millaista on tuntea kuuluvansa kaikkialle. Se on kertomus himosta ja uskalluksesta antautua sille. Se on kertomus valtavasta tarpeesta rakastaa ja pakottavasta halusta lähteä.

”Ja siksi ihminen on koko ajan matkalla ja liikkeessä, matkalla johonkin muuhun. Eikä lopulta voi edes tarkasti tietää, onko kulkemassa kohti vai poispäin.” (Mari Viertola, Turun Sanomat 21.12.2016)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close