Beninissä yksi puskataksikyyti jää erityisesti mieleen. Meitä on henkilöauton takapenkillä matkaa tattamassa seitsemän matkustajaa, neljä aikuista ja kolme lasta. Yksi matkustajista on vahempi mies, joka on varsin mukavassa humalassa.
Ensimmäisen matkapuoliskon mies puhuu tauotta kantavalla äänellä. Kukaan muu ei puhu mitään. Matkan toisen puoliajan hän itkeä vollottaa. En ymmärrä puheesta sanaakaan, mutta kuvittelen, että hän on tulossa kotiin hautajaisista ja muistelee läheistä vainajaa. Vieressäni istuva äiti on antanut isoimman lapsistaan miehen syliin ja se selvästikin kaduttaa nyt häntä. Hän ei kuitenkaan voi itse pidellä kaikkia kolmea lastaan. Minä olisin turvallinen syli, mutta asentoni on niin hankala, etten pysty edes lasta siinä pitelemään. Lasta setämiehen mellastus ei onneksi tunnu häiritsevän: tyttö nukahtaa miehen syliin. Herra siunatkoon, onneksi ajomatka kestää vain puoli tuntia ja pääsen pois tästä hullunmyllystä.
Puskataksit ovat vähän kuin busseja, mutta henkilöauton muodossa. Ne toimivat sekä Beninissä että Togossa samalla periaatteella. Puskikset ajavat isoja teitä omia reittejään. Isojen teiden risteyskohdissa ja muissa strategisesti oleellisissa pisteissä seisoskelee usein joko takseja tai taksien sisäänheittäjiä. Sisäänheittäjät pysäyttävät tarvittaessa ohi ajavia autoja, joista ei harjaantumaton välttämättä osaisi päälle päin päätellä, ovatko ne takseja vai eivät. Jollei sisäänheittäjiä näy, kyydintarjoajat kyllä hidastavat tienvarressa seisoskelevan kohdalla. Hinnasta sovitaan kuljettajan kanssa ja sitten eikun koko auton kuutiot maksimaaliseen käyttöön! Puskataksissa ei kannata odottaa matkustavansa mukavasti.
Zemit ovat sen sijaan taksimoottoripyöriä, joilla liikutaan sekä Beninissä että Togossa. Kuljettajat päivystävät myös strategisissa pisteissä, usein pienempien teiden varsilla tai tarjoavat kyytiä ohi ajaessaan. Kuljettajalla on yleensä kypärä, kyytiläisillä ei koskaan. Mikäli paikalla on useampi kuljettaja, kyytiin hyppää aikuinen asiakas per kuljettaja. Parhaimmillaan tulimme kyydityksi kolme naista + kuljettaja samalla zemillä!
Ghanassa toimii samantyyppisiä pikkubusseja, tro troja, kuin vaikkapa Goalla. Ne ajavat tiettyjä reittejä bussien tapaan ja niillä on omat pysäkkinsä teiden varsilla. Tro trossa on rahastaja, joka huutaa ikkunasta bussin määränpäätä sen saapuessa pysäkille. Tro trolla on hyvä taittaa matkoja sekä kaupungissa että kaupunkien välillä. Esimerkiki Aflaosta on helppo hurauttaa Accraan STC-pikkubussilla. Matkaan menee kaikkine poliisitarkastuksineen n. 4 tuntia, ja hintaa matkalle tuli 5,50 euroa. Pikkubussimatka Accrasta Temaan kestää noin 50 minuuttia ja maksaa alle euron. Suosituilla reiteillä, kuten Accra – Aflao saattaa joutua jonottamaan kyytiin pääsyä, joten ylimääräistä aikaa kannattaa varata. Tro troon mahtuu n. 15 matkustaa kerrallaan.
Accrassa paikalliset suosivat überin käyttöä. Sekä Accrassa että Temassa on myös länsimaalaistyyppisesti toimivia takseja, zemejä ei näy. Taksien kanssa on hyvä tietää, että vaikka katujen nimet on kaupungissa selkeästi merkitty, eivät taksikuskit suinkaan välttämättä suunnista niiden perusteella. Matkantekoa helpottaa, jos tietää jonkun määränpäätä lähellä olevan muun tunnetun kohteen. Tämä voi olla juuri maahan saapuneelle matkailijalle kuitenkin hieman haastavaa. Varmista siis etukäteen, että yli-innokas kuljettaja tietää, mihin hän on sinua viemässä.
Matkalla Accrasta Temaan se herra sitten siunaa, sillä myös ghanalaiseen pikkubussiin mahtuu eksottiikkaa. Kristinusko on hyvin vahvasti esillä Accran katukuvassa ja samaan bussiin kanssani osuu Herran harras palveija. Raamattu kädessä hän nousee seisomaan muiden matkustajien eteen ja saarnaa kiivaasti puolisen tuntia niin, että raikaa. Muut matkustajat joko ottavat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, pitävät tätä mukavana interventiona päivittäiselle matkalleen tai suhtautuvat saarnamieheen muuten vain afrikkalaisen suvaitsevasti. “Silmät kiinni, nyt rukoillaan”, kuiskataan minulle viereisestä penkistä. Tekisi mieleni laittaa napit korville, mutten kehtaa. Pistän sen sijaan silmät kiinni ja ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen kaiholla tanskalaisia, jotka ovat mestareita vaientamaan jokaisen oman elämänsä puhemiehen.
Etäisyydet asioiden välillä 