Pariisi

Tämä matka on alkanut jo ennen Pariisia. Olen kiertänyt Lemmenjoen kautta Charleville-Méziéresin nukketeatterifestivaaleille ja sieltä tänne. Olen ollut reissussa kaksi viikkoa. On maanantai ja herään ilmapatjalta airbnb:n lattialta. Pariisi on blogille sopiva aloituspiste, sillä olen siellä vain yhden päivän ja yön, mutta sinä aikana ehdin kuroa umpeen kaksikymmentä vuotta ja kymmeniä tuhansia matkattuja kilometrejä.

Aamupäivällä käyn kollegaystäväni kanssa Halle Saint Pierressä, joka on ikuinen suosikkikohteeni Pariisissa. Haluan käydä siellä joka kerta, kun vierailen kaupungissa. Louvressa en ole käynyt koskaan. Halle Saint Pierre ei ole pettänyt vielä kertaakaan, eikä se tee sitä nytkään; yllätyksekseni meneillään on Roger Ballenin näyttely.

Roger Ballen on amerikklainen valokuvaaja, joka työskentelee Etelä-Afrikassa. Ballenin näyttelyitä on nähty Suomessa mm. Porin taidemuseossa sekä Scherlacius-museossa Mäntässä. Ballenin väline on pääasiassa valokuva, mutta Mäntässä Ballen oli rakennuttanut vanhan, puretun puutalon Gösta-museon sisään. Halle Saint Pierressä on esillä myös pienempiä installaatioita.

Joillekin lukijoille Roger Ballenin visuaalinen maailma saattaa olla tuttua Die Antwoordin videoista, kuten esimerkiksi tästä.

Teokset kuljettavat katsojansa erikoisiin maailmoihin, joissa Ballen kuvaa ihmisyyden varjopuolta ja toiseutta ronskisti. Minulle teokset näyttäytyvät ammattini kautta hyvin nukketeatterillisina. Ne kaivertavat tiensä suoraan alitajuntaani, ja siksi pidän niistä. Viihdyn teosten oudoissa maailmoissa ja vähän pelottavissakin tunnelmissa. Minun mielikuvitukselleni ne tarjoavat draamaa, salaisuutta ja ristiriitaa.

Näyttelyn jälkeen olen sopinut tapaavani nuoruuden avopuolisoni kahdenkymmenen vuoden takaa. Olemme puhuneet tapaamiesta joskus aiemminkin, mutta nyt vihdoin satuimme molemmat olemaan samassa kaupungissa samaan aikaan. Ja ehkäpä tapaamisten välille todellakin tarvittiin nämä vuodet. Tänä aikana olemme molemmat kulkeneet ristiin rastiin maailman äärissä, mies on ehtinyt asuakin neljässä eri maanosassa.

Hän saapuu paikalle, milläkäs muullakaan kuin pariisilaisittain skootterilla. Itselläni on mukana rinkka, onneksi tosin pieni. Eipä siinä, rinkka selkään ja skootterin kyytiin! Puikkelehtimalla reipasta tahtia niin kaistojen kuin jalankulkijoidenkin välissä, saan railakkaan kietoajelun läpi kaikkien Pariisin tunnetuimpien nähtävyyksien. Skootterin peilien hipoessa molemmin puolin autojen peilejä yritän muistaa mihin olen oikeastaan matkalla, ja että tämä kaikki on vain alkua ja hyvää harjoittelua tuleviin mopokyyteihin. Tulee varmasti vielä hetkiä, jolloin kahden bussin välissä oleminen Pariisin liikenteessä tuntuu kehdon keinutukselta. Päätän siis yrittää istua luottavaisena paksilla ja nauttia kyydeistä. Hurja skootterimatka toimiikin mitä mainioimpana jäänmurtajana ja tämän hengästyttävän kokemuksen jälkeen olemmekin kuin kahtakymmentä vuotta tai kymmeniä tuhansia kilometrejä ei olisi koskaan välillämme ollutkan.

Päädymme vahingoittumattomina pohjois-afrikkalaiseen Restaurant de La Mosquée de Paris eli Pariisin moskeijan ravintolaan. Sehän sopii minulle, couscousin, munakoison, paprikan, oliivien ja makean minttuteen ystävälle. Ruoka on mitä mainiointa ja ravintolan sisustus silmänilo.

Lounaan jälkeen käymme itse moskeijassa, joka onkin minulle entuudestaan tuntematon nähtävyys Pariisissa. Kolmen euron sisäänpääsymaksulla saamme kierrellä moskeijan upeissa tiloissa. Myös opastuksia on tarjolla, mutta elämiemme läpikäymisessä tuntuu olevan aivan tarpeeksi sisäistettävää informatiota.

Muutaman lisämutkan jälkeen saan skootterikyydin vielä Orlyn lentokentälle. Kahden vuosikymmenen ja kaikkien kuljettujen kilometrien jälkeen oli ilo kohdata nuoruusvuosien tärkeä poikaystävä. Aikuisena, hauskalla ja liikuttavalla tavalla. Tästä on hyvä hypätä Casablancan koneeseen.

  • Halle Saint Pierre 2 Rue Ronsard, 75018 Paris. Ballenin näyttely on nähtävillä 31.7.2020 saakka.
  • Restaurant La Mosquée de Paris 39 Rue Geoffroy-Saint-Hilaire, 75005 Paris.
  • Grande mosquée de Paris 2bis Place du Puits de l’Ermite, 75005 Paris.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close